Kun Kainuun Sanomissa julkaistiin Tarja Leinosen lastenromaanista ensimmäinen kirja-arvio, siinä rikottiin näkymätöntä seinää - lastenromaaneista julkaistaan yhä vähemmän arvioita. Tilanne on merkillinen, sillä lastenromaanien lukutilastot ovat komeat, sillä Suomessa on ammattitaitoisia kirja-arvostelijoita (niin lapsia kuin aikuisia) ja lisäksi meillä julkaistaan ankaran ahkerasti niin sanoma- kuin aikakauslehtiäkin.
Sinikka Viirret arvioi Leinosen kirjaa Auringon tyttö, joka julkaistiin äänikirjana vuonna 2011 ja romaanina vuoden 2012 tammikuussa. Hän löysi kirjasta seikkoja, joita nosti esiin (appelsiinilettujen teko-ohje ja muita lukijalle huomion arvoisia asioita) - samalla Viirret teki sen, mitä jokainen hyvä arvioija tekee:
ensinnäkin hän mietti tulevia lukijoita ja juuri kyseisen kirjan todennäköisimpiä lukijoita JA hän mietti myös kirjasta heille päällimmäisiksi nousevia asioita. Tällä tavoin, esimerkiksi, kirjaa tarkastelemalla arviointi antaa kirjalle kasvot. Nämä kasvot ovat lukijoiden kasvoja, mutta samalla kritiikki antaa jonkinlaise kasvomuotokuvan ensimmäisestä lukijastaan.
Tarja Leinosen blogista poimin ilmaisun, että Viirret antoi kirjalle kasvot. Se tarttui heti mieleeni, sillä ilmaisu kiteyttää niin paljon erilaisia asioita. Edellä mainitsemani lisäksi kirja-arvion tekijä antaa kasvot ylipäätään lastenkirjallisuudelle, joka on siis kirjallisuutta. Kuten Leinosen Auringon tyttö on, kirjana joka kestää hyvälaatuisena kirjana kaikki tulevat lukijasukupolvet ja kulkee heidän kanssaan hyvän matkan.
Enemmän kirjakritiikkejä, enemmän palstatilaa kirjakritiikeille, enemmän siis lukijoiden arvostusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti