Minne kantaa katse sillalta kahden maailman välillä?

Tarina elää elämäänsä aina omassa maailmassaan. Tuon maailman säännöt eivät joskus vastaa ollenkaan omiamme, toisinaan tapahtumat voisi sijoittaa vaikka omalle takapihalleen. Mikä kullekin maistuu: jotkut nauttivat eniten tarinasta, jonka maailma on tuttu ja ymmärrettävä, toisille tarinan suurinta antia voi olla erilaisuudellaan kiehtova maailma, joka noudattaa omia sääntöjään - jos edes niitä. Joissain ihmemaissa Liisalle saattaa terve maalaisjärkikin olla vain este.

Jopa mahdottomuudet voivat tuntua järkeenkäyviltä tarinassa. Jos kertomuksen maailma johdattaa omia sääntöjään, ei todennäköisesti tule mieleen pysähtyä miettimään, mitä järkeä tuollaisessakin on. Ristiriitaisuudet taas kylvävät tarinan täyteen ammottavia aukkoja. Miksi tässä ei vain tehty näin?
Silmiinpistävintä tämä on elävän kuvan saralla. Pommissa oleva kello ei näytä aikaa, vaan tunnelmaa. Liikkuva kuva kertoo paljon, eikä välttämättä kaikkea tarkoituksella. Joillekin näiden yksityiskohtainen poimiminen on yksi tapa nauttia tarinasta, toisia se taas kiinnostaa yhtä vähän kuin kissanristiäisten historiikki. Samakin tarina näyttää kovin erilaiselta, kun kääntää vinkkeliään ja etsii siitä jotain muuta kuin yleensä.

Niin kertoja kuin lukija muovaa tarinaa, ja lopputuloksena syntyvä yksilökokemus on jotain jäljittelemätöntä. Miten sinä nautit tarinasi?

Virta vie ja tuo

Kiireet ovat ohi ja kesän siivoukset hoidettu. Ennen kuin vuoden ruljanssi alkaa uudelleen, on pari viikkoa aikaa hengähtää. Mitä tekevät joulutontut kesäisin? Ties vaikka polun tuntumassa olisi tonttu tai pari piilossa kuuntelemassa linnunlaulua ja nauttimassa havumetsän tuoksusta. Visusti ne ainakin pysyvät poissa näkyvistä. Liekö tontun toinen luonto?

Eiköhän jokunen Joulupukin apuri tuhise puron juurella onkivapa kivenmurikkaan nojaten. Seikkailumielisempi lienee kavunnut tunturinharjalle näkymää ihailemaan ja siemailemaan marjamehua termospullosta. Yksi kivi lisää kekoon, selkä vasten tunturikoivun vartta ja katse kohti kaukaisuutta. Joukko on kerääntynyt potkimaan palloa kisojen kunniaksi. Nurmi tuoksuu vielä edellisen sateen jäljiltä, mutta pouta syleilee touhukkaita tonttuja. Joukon vanhin seisoo kentän reunalla tuomarina ja myhäilee tyytyväisenä partaansa. Eräs makaa selällään varpujen joukossa ja tarkkaa ohi liitäviä pilviä. Tuo näyttää ihan lampaalta - ja tuo toinen naapurin Villen mopolta. Pari naavapartaa istuskelee kuistilla keinutuolissa ja turisee tokkien liikkeistä, häkäpöntöistä ja latoon pesänsä tehneestä pääskysestä.

Toivottavasti saavat niin tontut kuin muutkin ladattua akkuja, aika kun koittaa (eikä vain koeta) ja parantaa sadan metrin ennätystään - silloin on hauskaa.

Pohjoisen taivaan alla

Kun minua oli pitkän taannoin bussimatkan päätepysäkillä vastassa kourallinen ystäviäni, en voinut olla mainitsematta, että kyseinen matka oli miellyttävin pitkään aikaan. Reilun kolmetuntisen olin syventynyt kirjaan, kuunnellut musiikkia ja ihaillut ohi tanssivaa metsänreunaa.

Reaktiot olivat vaihtelevia, mutta parhaiten on mieleeni jäänyt vilpittömän huvittuneisuuden läpi kuultava epäusko: "ai, että Suomen maisemaa?"

Matkan näkymissä ei ehkä ollut mitään uutta tai erikoista - joidenkin mielestä se pellonreuna saattoi näyttää täsmälleen samalta, kuin ne viisi edellistäkin - mutta onko siitä kauneuden mitaksi? Eikö kaunista yhä ole se, mikä silmää miellyttää ja saa sydämen laulamaan aarioita? Aivan samalla tavalla kuin ne ajatuksissaan johonkin hyvinkin ilmeiseen paikkaan lasketut avaimet, on kauneuskin lähellä, vaikka sen löytämiseen menisikin kauemmin, kuin kehtaisi myöntää.

Ei pohjolaa tarvitse taaksensa jättää ja suunnata Galapakokselle ympäristöään ihaillakseen. Riittää, kunhan muistaa hetkeksi pysähtyä ja katsoa horisontin suuntaa kuin katsoisi taulua. Se on ehkä ollut juuri siinä ennenkin.

Täytyy vain katsoa uudestaan - tällä kertaa tarkemmin. Antoisia kesän hetkiä.

TALVEN YLITSE, KONEIDEN SISÄÄN

Tänä talvena kettu ei juossut yli järven, jäät eivät kantaneet, eivätkä Tainarin käsikirjoitukset edenneet. Tämä nykyajan vitsaus - tietokoneiden ongelmat - pitivät monet hankkeista lepäämässä kuin 115 nukkuvaa prinsessaa. Tosin Tainarin Tainat eivät voineet olla lainkaan varmoja, saadaanko käsikirjoituksia lainkaan esiin.
Ainakaan ammattilaiset eivät onnistuneet.

Mutta lähes puolen vuoden jälkeen löytyi varmuuskopio, jolla oli lähes kokonaan valmiit käsikirjoitukset. Ei siis aivan tuoreimmat varmuuskopiot, mutta kuitenkin edes jonkinlaiset...

Tämän turvin Tainarissa viimeisteltiin vuoden 2014 katalogi. Siinä on varovainen ote - vain ne, jotka varmasti onnistuvat vuoden ollessa kuitenkin jo melkein maaliskuussaan. Mutta jotain uutta tulee - onneksi näin.

Ja tuotannosta avautuu sähköinen, helppolukuinen lehdykkä tässä: Tainarin vuosi 2014
 

UUDET KOTISIVUT

Uudistumisen aika, kun syksyn pimeässä kaipasin värejä. Niinpä sekä Tainarin blogi että kotisivut saivat uudenlaista väriä.
Tainarin kotisivuilla uusin asia on tieto uudesta Taikakäpy-äänikirjasta, jolla kuuluvat Enäjärven koululaisten äänet. He olivat myös ensimmäiset koululaiset, jotka kokonaan lukivat luomansa tarinat... aika mahtava juttu.

Taikakäpy - uusi ja kiehtova jälleen

Torstaina 17.1.2013 käynnistyy uusi Taikakäpy: kaksi ykkösluokkaa starttaa käynnistyskerralla käpyaiheeseen ohjaaja Kirsi Nurmen ja kirjailija Taina Teerialhon johdolla. Tulossa on vuonna 2013 vielä monta uutta koulua ryhmineen... Jännittävää.

Tammikuussa 2011 käynnistyi Porin Ruosniemen koululla Taikakäpy-hanke. Yksi luokista kertoo suullisia tarinoita, joita nauhoitetaan. Aiheena on taikakäpy, joka toteuttaa yhden toiveen.
Nämä luokan tarinat esitellään joko tekstinäyttein tai vaikka tekstipalan ja kuvan kanssa tällä sivustolla.
Taikakäpy jatkui vuonna 2012 - ja vuonna 2013 Taikakäpy on jo yli 100 oppilaan kiepaus...  Etsimmekin yhteistyöskentelystä kiinnostuneita ohjaajia joukkoomme.

Satakunnan nuorimmat kirjailijat?

Torstaina 31.5.2012 julkaistaan Tuorsniemen koululla Porissa uusi Taikakäpy-äänikirja. KOulun 1 ja 2 luokan oppilaat kertoivat omia tarinoitaan keväällä, nämä nauhoitettiin liikkuvalla studiolla talteen ja nyt koulun oma kirja julkaistaan äänikirjana. Samalla oppilaat kuin huomaamatta paljon suullisesti kertoessaan tulivat käyttäneeksi ikiaikaista tarinankertomisen tapaa - joka tahtoo unohtua kokonaan tietokonepelien ja televisioviihteen valtavirrassa.
Tervetuloa koululle seuraamaan ehkä Satakunnan nuorimpien kirjailijoiden hetkeä, kun he saavat oman kirjansa itselleen!



Manuscipt - 63 ry. etsii uusia uusia työtapoja, joilla sanataide saataisiin joka lapsen ulottuville. Yhdistyksellä on historiassaan jo useampia hankkeita lasten sanataiteen puolella. Näin yhdistys osaltaan täydentää maakunnan sanataiteen tarjontaa.
Lisää Taikakävystä: Taikakävyn kotisivut