Lukemisen, kirjoittamisen ja kuuntelemisen merkityksestä

Lukemisen ja kirjoittamisen ohella on kuuntelemisen taito todella merkittävä seikka ihmisten välisessä kommunikoinnissa.
Kuuntelen mielelläni radion puheohjelmia.  Ei niitä tarvitse muistaa sanatarkasti, en minä ainakaan niitä muista.   Mielestäni se on eräänlaista passiivista keskustelua.
Mutta, jos jokin seikka jää "sopivasti" epäselväksi,  niin lukemalla kirjoista voin sen vielä selvittää. 

Lisäksi, onhan minulla tietokone.

Kuluneen vuoden aikana Isä ja poika, Seppo ja Hermanni Seppälä keskustelivat radion yle1: ssa hyvin avoimenlaveasti omasta elämän historiastaan, lähes kaikesta mahdollisesta.
Keskustelunaiheina olivat  asiat, joita he olivat joko yhdessä kokeneet tai sitten muutoin vain omassa elämässä kokeneet muistiinjäämisen arvoisesti.  Ohjelmaa piristi se, että näkökulma heillä keskusteltavaan asiaan oli useasti aivan eri.
He molemmat ovat lukeneet paljon.  Tämän lukemisen mallin he ovat saaneet omilta vanhemmiltaan.  Seppo kertoi saaneensa enimmät vaikutteensa isältään, tämä luki paljon.  Erityisen paljon hän luki ollessaan vuorotyössä Kuusankosken paperitehtaalla mm. yövuorossa,. 

Hermanni sai lukemisen mallin niin ikään omalta isältään ts, Sepolta.  Seppo kertoi kuinka isänsä oli paheksunut, jopa pilkannut, sarjakuvia lukevaa työtoveriaan, Kun hänen oma isänsä puolestaan luki proosaa, aina silloin kun siihen oli mahdollisuus.
  Hermanni puolestaan kertoi oleensa kirjaston suurkuluttaja jo aivan lapsesta asti.  Siihen tietenkin vaikutti, että oma äiti oli kirjastossa työssä.

Kirja toimi elämässä usein myös ainoana tietolähteenä,
josta Seppo kertoi 60- luvulta vakavan - ja samalla hauskan - murroiässä tapahtuneen lukemiskokemuksensa.  Ja ymmärtää sopii, että murrosikä sisältää aikuistumisen ja seksuaalisuuden erivaiheet.
Selvää oli, että 60-luvun ensipuoliskolla ei keneltäkään voinut kysyä seksualisuuteen liittyviä asioita.
Hän sitten lainasi kirjastosta Van De Velde "Täydellinen avioliitto"  (Tammi 1965).

Kirjasta hän sai selvitettyä muun muassa, kuinka vaikkapa ihmislapsi pistetään alulle.
Samaan aikaan muista kirjoista kävi selville, että lehtolapsi (äpärä) on kauhistuttava asia ja naisille lopullinen onnettomuus, josta muissa kirjoissa  käytettiin jopa nimeä "vahinko."
Nuori Seppo ihmetteli miten sellainen, niin monimutkainen asia voi olla vahinko.
Mitenkähän nyt nykyinen "muukirjallisuus" sen asian ilmaisisi.  Oletan, että sen asian selvittäminen vaatisi valtavan työn/lukemisen.   Sen sijaan tutkin tätä "vahinkosana-asiaa" ainoastaan parista sana-/tietokirjasta.
Synonyymi sanakirja, tuo verraton monen kirjailijan apuväline, kertoo vahingolle aivan erityylisia asioita.  Niistä lähteistä ei olisi 60-luvun murrosikäinen Seppo ongelmaansa ratkaissut.
Vahingon synonyymeja on niin paljon, etten ryhdy tässä niitä luettelemaan totean vain kolme pääkohtaa. 1 Erehdys, 2. tappio, 3. tapaturma.
Mielestäni edm. käsitteet eivät sovi lapsen saamiseen siinäkään tapauksessa, että vauvaa ei ole hankittu tietoisesti.  
Äpärälle puolestaan löytyy "vain" viisi variaatiota, joista kolmessa viitataan avioliiton ulkopuolella syntymiseen.  neljäs on ihan vain lehtolapsi ja viides on sitten jo sitten erikoisempi nimitys, ja vaatii lisäselvittelyä,  "Bastardi."


Seppo luki varmasti paljon enemmän minä, mutta jäi silti epävarmaan totuuteen, omassa vahinko käsitteessään.
Minä puolestani tarvitsin ainoastaan kaksi kirjaa, ja tiesin asian varmasti. 

Niinpä  niin, maailma kehittyy kuten myös sanojen käsitteistö ja sisältö.
Eräs universaalitoteamus tässä kohtaa on syytä mainta:
"Sanat ovat kaiken perusta."
Lukutaito ja kirjoitustaito ovat  ehdottomia osaamistaitoja nykymaailmassa.    Ja tuo alussa mainitsema kuunteleminen on yhtälailla merkityksellinen asia yhteiskunnallisessa elämässä, sillä se voi monien kohdalla olla jopa välttämätön, ja lähtökohta parempaan.


Pekkam