keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Kajaanin julkkareista

Tiistaina 20.9.2011 klo 11.15 käynnistyi hauska juhla Kajaanin kaupunginkirjastossa - Kainuun maakuntakirjastossa. Nimittäin uuden äänikirjan julkaisutilaisuus. Julkistettiin Auringon tyttö. Äänikirja on sotkamolaisen kirjailija Tarja Leinosen uusin työ ja samalla hänen ensimmäinen lastenromaaninsa. Monet kuulivat YLE Kainuun radion kautta saman.

Lastenromaani äänikirjana on luontevasti jatkoa lapsenleikin hyvään mieleen ja hyvään kerrottuun tarinaan. Hyvä tarina on kuten hyvä leikki sillä tavoin, että se pitää sisällään sekä hyviä että vaikeampia asioita elämästä.
Meidän tulisi usein nauttia hetki kerrotun tarinan äärellä. Onneksi on kirjailija, kuten Leinonen, joka kirjoittaa kuultavaa tarinaa. Lukijanahan äänikirjassa on Kirsi Nurmi, joka puolestaan on erityisesti harjaantunut lukemaan lapsille, omille lapsilleen.

Tarinahan on erilainen, jos sen lukee silmillään tai sen kuuntelee. Tarinat iskevät suoremmin sydämeemme, kun kuulemme ne. Tarina kulkee silloin reittiä, joka on tuttu iltasaduista, lähellä olemisesta ja hienoista hetkistä Juuri Minulle Kerrotusta Tarinasta. Tämän vuoksi radio mediana tulee aina olemaan erilainen kuin televisio on mediana. Tämän vuoksi virtuaali ei koskaan korvaa täysin oikeita ihmisiä, oikeita kavereita.

Sama tarina silmin luettuna muuttuu äänen antaessa siihen osansa. Julkistushetkessä tarina sai äänen, sillä äänikirjasta soitettiin näyte. Toisenlaisen äänensä tarina sai kirjailijan puhuessa. Kolmannen äänensä tarina sai oikeastaan myös, sillä kunniavieraat olivat osa tätä ääntä. Kunniavieraina olivat Kajaanin Normaalikoulun 3-luokkalaiset. Heille oli aurinkoisten leikkien osuus - ja tässä on äänikirjan kolmas ääni: naurunhyrähdys, ilo, ilahduttaminen, viihtyminen.

Näin siitä huolimatta, että kaikki tarinan maailmassa ei ole onnea tai kiiltokuvaa. Auringon tyttö on tarina lasten maailmasta, jossa lapset kohtaavat vaikeitakin asioita ja selviävät niistä omalla tavallaan. Se ei ole itsestäänselvyys. Lapsen tapa voi olla erilainen kuin aikuisen tapa.
Esimerkiksi, Lassin äiti on vienyt Lassin lentokoneen varastoon, mutta Lassin oivalluksen myötä juuri lentokone on avain Asterin pääsyssä taivaalle takaisin.
Tarina kiehtoo niin poikia kuin tyttöjä. Mutta Auringon tyttö koskettaa aikuistakin.

Julkaisujuhlan kunniavieraina olivat Kajaanin Normaalikoulun 3-luokkalaiset. Äänikirjan julkaisujuhlasta tuli juhla lapselle kerrotulle tarinalle. Kirjaston puolesta avaussanat esitti Paula Alaraasakka.
Toivottavasti äänikirjan löytävät myös ne vanhemmat, jotka haluavat yhdessä lapsensa kanssa kuunnella tarinoita, vaikka eivät itse ääneen lukisikaan. Kajaanin myynnistä vastaa Kajaanin Suomalainen kirjakauppa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti